perjantai 20. toukokuuta 2022

Lentokoneella seikkaillen ja pyöräillä taituroiden


Metsäretkellä näimme Metsämörrin, joka oli tullut takaisin Tunturi Tiinan luota. Mörri vähän jututti lapsia ja kertoi hänen radiostaan(korvat auki) ja telkkaristaan (selälleen silmät auki). Pojat ajoivat ja korjasivat mopoa (alakuva). Eväiden syömisen jälkeen lasten toiveesta leikittiin halukkaiden kanssa Mörrin piiloa, jossa yksi leikkijöistä meni piiloon. Etsijät menivät samaan piiloon löydettyään piilossa olevan leikkijän ja lopulta kaikki olivat samassa piilossa. (alakuva)
 


Tulivuorisatuseikkailu päättyi noidan herättämiseen. Olimme etukäteen lasten kanssa miettineet, miksi noita tekee ilkeitä temppuja muille? Lasten kanssa myös miettittiin, miten voisimme saada noidan muuttamaan toimintaansa? 

Matkalle lähdettin taas passintarkastuksen kautta. Jokainen etsi taas passin numeron istuinpenkistä. (lähtöriitit ja siirtyminen satuseikkailuun) Tällä kertaa meitä oli taas vastassa hiiri, joka kertoi, että noita oli taikonut zombiet seisomaan päällään. Noita oli myös roskannut risuilla koko tulivuorimaan. (lapsen idea) Hän oli heittänyt myös myrkyllisiä lohikäärmeen hampaita maahan. (lapsen idea). Hiiri antoi meille taikatimantit noidan taikoja vastaan. Niiden suojan avulla uskalsimme käydä herättämässä noidan. Noita näytti herättyään vihaiselta ja äreältä. Kyseltyämme noidalta saimme selville, että hänen kanssaan ei halunnut kukaan olla, eikä kukaan ollut häntä kutsunut edes synttäreilleen. Veimme noidalle muffinsseja. (lapsen idea), mistä noita ilahtui. 
Pyysimme noidan mukaan leikkimään Hiiri nukkuu-leikkiä. Noidalle tuli hyvä mieli ja hänestä tuli hiirin kaveri. Noita lupasi olla enää taikomatta kurjia juttuja. Mukava leikki loppui, kun meille tuli kiire lähteä lentokoneeseen, joka oli lähtemässä kohti Vaasaan. 



Lapset ovat leikkineet tulivuorimaassa mm. noitaleikkiä. Yläkuvassa näkyy, kuinka hienosti kahtena päivänä eri lapset olivat siivonneet tulivuorimaan dinot ja niiden ruoat.

Torstaina luimme kolmen hengen ryhmissä jokaisen valitseman kirjan. Olemme huomanneet, että päivien aikana tapahtuvissa vapaaehtoisissa kirjanlukuhetkissä ovat vain tietyt lapset aina mukana, joten järjestimme jokaiselle lukuhetken. 
Kirjoja lukemalla lapsi saa virikkeitä leikkiin. Hänen tunneälynsä ja mielikuvituksensa kehtittyy. Kirjan lukeminen rauhoittaa ja rentouttaa sekä on mukavaa ja läheistä yhdessoloa. "Ääneen lukeminen on lahja lapselle"https://luelapselle.fi/ 


Tänään perjantaina oli lasten toivoma ja kauan odottama pyöräilypäivä. Pyöräilimme kolmessa ryhmässä. Pyöräilyn lisäksi oli tankkaus-, tarkistus-, korjaus-, pesupiste.

Viskarit ovat loppukeväästä lepohetken ajan olleet sohvalla kuuntelemassa kirjaa. Tänään heillä oli kuvan ja sanan yhdistämispeli. 

Tämän viikon suosittuja leikkejä ovat olleet mm. barbileikki, liikuntarata, muovailu, rakantelu, vesileikki.







perjantai 8. huhtikuuta 2022

Kohti pääsiäistä

Maanantaina saimme kapteeni Merikarhulta kirjeen pitkästä aikaa. Kirjeessä Merikarhu pyysi meitä ottamaan pääisäisaiheisia kuvia, jotta pääisäispupun muisti palautuisi. Lapset ovat ottaneet tabletilla kuvia pääsiäisaskarteluistaan sekä erilaisista pääsiäiskoristeista. Kuvat "lähetämme" sähköpostilla Merikarhulle. Näin saimme motivoitua myös ne ei niin innokkaat askartelijat askartelemaan. Samalla lasten tietoviestintätaidot harjaantuivat kuvan ottamisen harjoittelemisella.

Rairuohopurkin ja lasten itse valitsemien askartelujen askartelemista.


Leikeissä on edelleen vilissyt kissoja ja uutena dinoja. Mopoja on rakennettu ja törmäilyautoilla on ajettu. Törmäilyautoina ovat olleet pehmopalikat. 




Tällä viikolla on myös paljon pelailtu pelejä,joissa on vaadittu visuaalista hahmottamista, laskemista sekä reaktionopeutta.  Pelatessa lapsi harjoittelee oman vuoron odottamista ja häviämisen sietämistä. Vesileikissä lapset saavat nauttia veden kosketuksesta sekä rauhallisesta musiikista hiljaisessa ympäristössä. Vedessä leikitään kaloilla. 


Tänään perjantaina oli noitajumppaa. Noita taikoi lapsia mm. eläimiksi, kiveksi (alakuva), sillaksi (yläkuva). Noita veti myös luutakoulun leikkiluudilla. Jumpassa harjoiteltiin erilaisia liikkumistapoja. Samalla kehittyi liikkuvuus ja lihaskunto. Myös fyysinen kestävyys kehittyi monissa juoksuleikeissä. 





Päiväpiireillä on mm.  
*harjoiteltu numeron ja lukumäärän vastaavuutta munien avulla.  
*laulettu pääsiäislauluja, yhdellä kerralla laulun vihjeitä löytyi munien sisältä. 
*satuhierontaa maalaamalla pääsiäismunaa
*tanssittu Kanapolkkaa
* ja suunniteltu  satumetsän tilalle uuttaa satumaailmaa. 
Ehdotuksia oli mm. tulivuori josta tulee laavaa laskettelurinne, kondolihissi, dinot aavikolla ja rannalla, zombiet, tyynyjä jossa pystyy nukkua, dynamiitti, lepakoita, hammasportaat. 
Saa nähdä millaisen huoneen me siitä yhdessä lasten kanssa rakennamme pääsiäisen jälkeen.
 

perjantai 25. maaliskuuta 2022

Tilkku-kissan kotiinpaluujuhlat ja niiden valmistelut

Maanantaina jaettiin lapset kahtia ja leikimme puolikkaalla porukalla kerrallaan sisällä. Leikkiympäristöön oli vaihtunut lasten ideasta ritarilinna-leikki, joka on ollut koko viikon hyvin suosittu. Samoin pikku-kissa ja -eläinleikki oli uusi innostava leikki. Käytävälle etsimme yhden lapsen kanssa uusia liikuntatavaroita salin varastosta. 
 
Tiistaina valmistimme lasten ehdottaman kalakakun. Pohdimme ruokapöytäkeskusteluissa, millainen siitä kalakakusta pitäisi tulla. Lapset olivat sitä mieltä, että oikeasta kalasta tehty kalakakku ei maistuisi. 
Olemme varhaiskasvatussuunnitelman mukaisesti yrittäneet koko tämän tarinaseikkailuprojektin aikana antaa lapsille mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa. "Aktiivinen ja vastuullinen osallistuminen ja vaikuttaminen luovat perustan demokraattiselle ja kestävälle tulevaisuudelle yhteiskunnassamme." (Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2022, 22) 

Lapset saivat osallistua kolmessa ryhmässä kakun tekemiseen. Työtehtävinä oli mm. munien rikkominen, jauhojen mittaaminen ja kaataminen, sähkövatkaimella vatkaaminen, hillon ja kerman levittäminen, koristelu sekä tiskaaminen. Kaikki pääsivät vatkaamaan, kun soijakerma ei ottanut itseensä vaikka sitä kuinka vatkasi. Muuten tehtävät jakautuivat. 

Keskiviikkona meidän tarinaseikkailu sai päätöksen, kun Tilkku-kissa palasi Erkin luokse. Erkki oli juuri korjaamassa traktoria ja oli niin iloinen kun Tilkku palasi kotiin. Lapset kertoivat Tilkun roolista käsin Erkille, missä olivat seikkailleet ja mitä kaikkea oli tapahtunut. Tilkun käydessä nukkumaan, Erkki kävi kaupasta hakemassa maidottoman ja gluteenittoman kala-kakun. Ja ai että se maistui, kaikkien lautaset tyhjenivät. Erkin kotona oli myös lasten suunnittelemat kala-ilmapallot. 
Loppuviikon leikeissä on leikitty pitkäkestoisia leikkejä. Yläkuvissa näkyy pari kuvaa torstaisesta "tanssi"-leikistä lepohuoneessa. Alakuvassa satumetsässä leikkivät tiikerit veneillä. Leikkijät alkoivat pohtimaan, minne se Merikarhun laiva on hävinnyt? Heiltä tuli myös uusia ehdotuksia laivan rakentamiseksi. Lapsemme ovat oppineet meidän työskentelytavan ja he osaavat jo itse alkaa ehdottelemaan muutoksia leikkiympäristöön. Kävimme katsomassa tiikereiden kanssa, kuinka laivasta oli muuttunut upea viidakon jeeppi. 

Perjantaina pressumajan alta löytyvästä eläinhoitolasta muuttui sitten laiva, joka näkyy yläkuvassa. Lapset hakivat sinne Pikku-Merikarhunkin, kun eikö nyt laivakoiran paikka ole laivassa? Mihinköhän me nyt sitten lähdetään purjehtimaan laivalla seuraavaksi? 


Tänään perjantaina jumpassa oli jumpparata ja lopuksi joogaa.
.

perjantai 11. maaliskuuta 2022

Juokse, juokse hiiri, ettei kissamiiri....

 


Maanantaina meillä oli roolileikkipäivä pienryhmittäin. Koiranpennut valitsivat leikikseen lääkärileikin. Leikissä oli potilaina ihmisiä sekä pari kissaa. Rooleja vaihdeltiin, että kaikki pääsivät haluamaansa rooliin.
Leijonat päättivät leikkiä kotileikkiä, jossa he vaihtoivat ensin kotileikin tavarat. Pikku-Merikarhulle löytyi mm. nakki ruoaksi. Pikku-Merikarhu sai myös hihnan ja kaulapannan. 

Jäätelöt lähtivät saliin leikkimään eläinleikkiä. Salissa olikin eläinkoulutusta yhden leikkijän alkaessa kouluttaa eläimiä



Tiistaina menimme ulkoilun aikana isojen ämpäreiden ja liikuntakartioiden kanssa Paukkulan puiston umpihankeen tekemään upeita taideteoksia. Olimme tunnin verran ja kaikki lapset tekivät innoissaan koko sen ajan lumitaidetta. Lapset jaettiin pienryhmittäin ja osa ryhmistä jakautui vielä pienempiin ryhmiin. Yhteistoiminta sujui todella hyvin. Ämpäreitä lainailtiin toisille ja yhdessä neuvoteltiin, mitä rankennettiin. 



Lumileikkien jälkeen meille tuli Tilkku-kissa vetolaukun kanssa, josta löytyi laulukortteja ja soittimia. Lauloimme kissa-lauluja. Kuvassa näkyy Faaraon-kissa-laulu, jossa kissan hännät ovat pystyssä. Tilkku-kissa venytteli lasten kanssa kissa-venytyksiä. 
"Ololonkos teleleillä nilililiinkos melelleillä kililissan pololoikia pululussissa...." lauleskeltiin ja heiluteltiin kissanpentuja pussissa.
Monet lauluista olivat vanhoja perinnelauluja ja lasten kulttuurinen osaaminen vahvistui. 







Keskiviikkona hyppäsimme taas Taikakissa-satuun. Tällä kertaa kissa ja orava leikkivät ensin palloilla, joita vieritettiin "koriin". Siinä jokainen harjoitteli vuoron odottamista. Sen jälkeen kuulimme seinällä ilmestyvien varjokuva-susien keskustelun. Kaikki kuuntelivat paikallaan hyvin intensiivisesti. Siihen loppui tämän kerran satuseikkailu ja tulimme pois satumetsästä purkamaan lasten mietteitä.
Aloimme yhdessä pohtimaan, miten saisimme taikakissoina taiottua pupun takaisin krokotiilistä. Lasten ehdotuksista poimimme seuraavat keinot: taikasienien ja -marjojen syöminen, keijun taikominen sekä taikajuoman juominen. Näitä me nyt sitten valmistamme ennen seuraavaa kertaa. Sudet me karkoitamme lumesta tehdyllä lumivoimalla sekä jäävoimalla. 
Näin harjoittelimme ongelmanratkaisua yhteistyössä muiden kanssa. Samoin harjoittelimme, ettemme puhuneet toistemme päälle vaan jokainen omalla vuorollaan. 



Torstaina pääsimme tositoimiin sekoittelemaan taikajuomia. Samalla lapset kokeilemalla löysivät pääväreistä välivärejä. Taikajuomien sekoituspiste jätettiin oppimisympäristöön ja se on niin suosittu, että sinne on tehty vuorolista.




Tänään eli perjantaina kissat pääsivät valloilleen jumppasalissa. Juokse juokse hiiri, ettei kissa kiiri....lauleskeltiin välillä ja kissat ottivat ketteryysradalla hiiriä kiinni.  Ketteryysradalla harjoiteltiin mm. kuperkeikkaa, kiipeilyä, ryömimistä, hyppimistä.
Välillä kissan saadessa hiiren kiinni, hiirestä tuli iso taikahiiri ja se lähtikin ottamaan kissoja kiinni.

Tämän viikon suosikkileikkejä värisekoituspisteen lisäksi ovat olleet kissaleikki, kotileikki ja lääkärileikki. Myös autoleikissä on leikitty.

perjantai 25. helmikuuta 2022

Pupua ei vieläkään löytynyt!




Maanantaina harjoittelimme leikkaamista pienryhmittäin. Teimme jokainen pienryhmä oman Tilkku-kissan. Kuvan on ottanut yksi viskarilainen. 
Tiistaina lapset tekivät kissa-maailmat pienryhmittäin. Jokainen sai muovailla vanhaksi menneestä muovailuvahasta oman kissan. 

Keskiviikkona pääsimme uudestaan kauan odotettuun Taikakissa-seikkailuun. Ensin laitoimme roolimerkit eli virkatut hännät ja kaulapannat. Sen jälkeen avattiin kissojen taikaluukku ja seikkailu alkoi.
Tilkku-kissa (eli me) ja orava jatkoivat pupun etsimistä. Mutta mitä ihmettä olikaan metsään tullut? Hämähäkinverkko ja sen takana sieniä ja marjoja. Verkossa oli kiinni hämähäkki, hui! Tilkku-kissa on aina halunnut kokeilla taikoa, niinpä kokeiltiin tainnuttaa hämähäkki rytmittämällä käsillä hämä-hämä-häk-ki nu-ku! Ja se toimi! Jokainen kissa sai vuorollaan käydä hakemassa sienen ja marjan rauhassa hämähäkiltä, kun teimme joka kerta rytmin. 

Kun sienet ja marjat oli noukittu, meinasimme syödä ne. Onneksi pöllö oli seurannut meitä puunoksalla ja tuli meitä varoittamaan, että ne on taiottu, niitä ei missään nimessä saa syödä. Kysyimme samalla pöllöltä, onko hän nähnyt pupua? Ei kuulemma ollut. Ensimmäisen ryhmän lapset huomasivat ensimmäisenä krokotiilin ja kävivät siltä kysymässä, onko se nähnyt pupua? Toisen ryhmän lapset kävivät lopuksi kysymässä krokotiililtä. Krokotiili ei osannut puhua kissojen kieltä. 
Sadun loputtua kävimme purkukeskustelun käytävällä samalla kun tulimme kissa-roolista ulos riisumalla roolivaatteet. Keskustelussa kävimme läpi tunteita, joita seikkailu herätti. Moni koki hämähäkin pelottavaksi ja jännittäväksi. On hyvä oppia kertomaan myös pelon tunteesta ja oppia sitä käsittelemään. Seikkailussa yhdessä aikuisen kanssa jokainen voitti pelon ja kävi hakemassa seiniä. 

Ennen ruokailua olimme satuseikkailuryhmissä ja laitoimme lapset pohtimaan, mitä pupulle on tapahtunut? Ja voi sitä rikkaan mielikuvituksen määrää. Moni lapsi pohti, että varmaan jokin on syönyt sen kuten hiiri, krokotiili, kala tai hevonen. Muutama lapsi mietti, että se on syönyt myrkkysieniä. Yksi lapsi mietti, että ehkä noita on taikonut sen krokotiiliksi. Ehkäpä  pupun katoamiseen tulee löytymään ratkaisu lasten vastauksia muokkaamalla.  



Torstaina kissat lähtivät ennen ruokailua taiteilemaan ja tekemään sirkustemppuja Hyrrien sirkukseen. Lopuksi leikittiin tuttua kurki-ja sammakkoleikkiä muutettuna Kissa- ja hiirileikkiksi. Hiirien piti olla aivan paikallaan kun kissa tuli vaanimaan (alakuva)


Tänään perjantaina olimme lumiriehassa Asevelikylän kentällä. Meitä ohjasi varhaiskasvatuksen liikuntakoordinaattori Henry Söderlund ja hänen kaksi apulaistaan. Leikimme lumella ja lumihangessa erilaisia leikkejä kuten hippaleikkiä, lumikasan kasaamista pelkin käsin, lumilapioviestiä ja lumen heittämistä yhtä aikaa, kuten kuvassa näkyy.




Omaehtoisen leikin aikana kissaleikki on tällä hetkellä suosituin leikki. Keskiviikkoiltapäivänä kissaleikkijät piti jakaa jo kahteen eri huoneeseen, kun leikkijöitä oli niin paljon (yläkuva ja oikea keskikuva).
Hämähäkinseitti ja hämähäkki jätettiin satumetsään, jotta nekin lapset, ketkä sitä pelkäsivät voivat käydä leikkimässä sen kanssa. Aikuisen rooli on kissaleikissä lasten toiveesta emokissa.


 Tällä viikolla on myös pelailtu lautapelejä ja palapelejä. Legoleikki on ollut myös suosittu. Ekapelillä saa harjoitella kirjainäänteitä 15min/päivä. Autoleikistä tuli myös suosittu, kun vaihdoimme leikkijöiden kanssa autoja.
Tänään perjantaina kissat ja yksi orava keksivät uuden temppuradan,maahan ei saanut osua.

perjantai 26. marraskuuta 2021

Meillä on tälläkin viikolla leikitty.....




 Tällä viikolla olemme saaneet nauttia luonnon muovaamasta uudesta materiaalista LUMESTA. Tiistaina leikkijät kasasivat lumikasoja liukumäen ja keinujen hyppypaikkojen alle. 

Tässä muutama hyppytaidonnäyte!




Prinsessalinnassa on alettu leikkiä koira-ja kissanpentuleikkiä. Eläintenhoitajan rooli on jäänyt aikuiselle, kun kukaan muu leikkiä ei ole sitä huolinut. Jokaisella eläimellä oli oma koppi, mistä saimme idean seuraavana päivänä muuttaa linna eläinhoitolaksi....


.....Ja tuumasta toimeen. Ensin pohdimme yhdessä lasten kanssa, millainen siitä eläinhoitolasta pitäisi tulla? 
Ja tässä mietteitä:
-Sinne tulee koiria, kissoja ja tiikereitä.
-Siinä on myös ihmisiä hoitaa, ne menee tuolin alle nukkuu, jos ne haluu.
-Että laatikosta tehää koppeja.
-jos ihmiset haluaisi olla niissä kopeissa niin tehdään niillekkin.

Pohdinnan jälkeen leikattiin muuri suoraksi. Lapset piirsivät kolmelle kopille ovet, jotka aikuinen mattopuukolla leikkasi. Iltäpäivällä lapset vielä kirjoittivat nimet koppeihin.



Ja tässä muutamia kuvia eläinhoitola-leikistä loppuviikosta.


Tällä viikolla rakenteluleikkiin tuli uudet palikat. Niistä oli rakennettuna viime perjantaisen Kolme pukkia-esityksen silta ja kun lapset alkoivat leikkiä esitystä, niin siltapalikoiden rakentamisessa tuli eripuraa, jonka johdosta ne haettiin toisesta ryhmästä meille.


Tällä viikolla on leikitty myös mm. kauppaa, lääkäriä, barbeilla sekä liikuntaleikkejä. Sählyssä on harjoiteltu joukkueina pelaamista ja oma maali/vieras maali-käsitettä.


Palapelejä on rakenneltu sekä pyöritelty lahjoituksena saatuja Fidget Spinnereitä. Ateljeehen tuli tällä viikolla tussit sekä glitter-kynät. Ja voi kuinka kauniin värikkäitä taideteoksia siellä on valmistunut!


Ryhmäämme ilmestyi viime viikolla tontun ovi. Lapset innostuivat askartelemaan tontulle kuusia. Tontun tuomaa puukoppaa sekä pläkkilyhtyä on ihmetelty. Välillä oven takaa on kuulunut jopa ääniä.


Niinpä päätimme, että jokainen lapsi saa tehdä oman oven ja kertoa sen takana asuvasta tontusta. Tontun ovia valmistuu yksi kerrallaan ateljeessa ja ensimmäiset innokkaimmat ovatkin jo ehtineet sen tehdä.


Keskiviikkona vietimme opiskelijan läksiäisiä. Opiskelijasta tuli tärkeä osa ryhmäämme ja lapset ottivat hänet yhdeksi aikuiseksi. Opiskelija antoi lapsille lahjaksi joulukuusen ja tarroja. Me annoimme hänelle lasten yhdessä tekemän kortin. 


Torstaina kävimme leikkimässä ihanan lumisessa metsässä. Puista oli mukava tiputtaa lumia sekä kieriä ja ryömiä lumessa. Oikeassa alakuvassa pojat putsasivat palomiesmonsteria. Kuvan yläpuolella oli tykkilaivan leikkijät. Vasemmalla alakuvassa lapset leikkivät Herra Siilistä. Loppupuolella muutama lapsi alkoi leikkiä kasvattajan kanssa piilosta ja lopulta siinä leikissä olivat melkein kaikki lapset. 




Tontut kävivät tänään perjantaina salissa leikkimässä leikkivarjolla. Kolme eri ryhmää matkusti kolmeen eri paikkaan. Yksi ryhmä meni laivalla Afrikkaan, toinen ryhmä lensi Englantiin ja kolmas ryhmä meni junalla Helsinkiin. 
Tänään laitoimme joulukoristeita ja osa lapsista osallistui kuusen koristeluun.





torstai 11. marraskuuta 2021

Meidän leikkiympäristö

MITÄ OPPIMISYMPÄRISTÖ OPETTAA ILMAN, ETTÄ KUKAAN OPETTAA? (Hanne Nyman 27.10.21)

Oppiiko lapsi paremmin, kun hänet innostetaan ja motivoidaan oppimisympäristössä opettelemaan uutta asiaa hänen oppimisen herkkyyskaudellaan?

Muutaman viikon ajan on meillä ollut oppimisympäristössä vapaasti saatavilla Logicot, joista olemmekin jo useampaan otteeseeen kertoneet. 


Logigoissa on ollut valtava innostus. Jos olisimme ottaneet vain viskarituokiolla lukumäärän ja luvun yhdistämistä paperitehtävällä, niin se olisi varmaankin jäänyt siihen kertaan. Nyt sitä saa harjoitella niin paljon kuin haluaa. Yhtenä motivointikeinona on ollut tarran laittaminen tehtävän tehtyä. Myös muiden malli on ollut motivointikeinona. Myös nuoremmat lapset kuin viskarit ovat saaneet harjoitella. Osa on tehnyt viskareiden kanssa samoja tehtäviä ja osa vähän helpompia lapsen kehitystason mukaan. Kuvassa näkyy kahden eri vaikeustasoisen paketin tehtäviä. 


Olemme jaotelleet oppimisympöristön:
 
*autoleikkiin
*kotileikkiin
*rakenteluleikkiin
*liikuntaleikkiin
*prinsessalinnaleikkiin
*käytävän vaihtuviin leikkeihin
*kirjastoon
*ateljeehen
*omien ajatusten tilaan
Autoleikkiin ilmestyi tällä viikolla kiertävän lastenhoitajan tekemä "matkailuauto". Lapset ovat sillä matkustaneet matkalaukkujen (=liikuntaleikin pehmopalojen) kanssa. Auton kyydissä on mm. pelattu konsolipelejä. Alunperin tekijä ajatteli siitä laivaa, kun meillä on menossa Merikarhu-projekti, mutta lapsille se oli selvästi matkailuauto.

Kotileikin siivouskaaosta helpotimme kuvilla. Nyt lapset tietävät, missä on kuppien, hedelmien jne. paikka ja siivoaminen on helpompaa. Kotileikissä on muutamia luonnonmateriaaleja ruokina ja niistä tulee välillä lattialle roskia, joita lapset haluavat innoissaan itse lakaista. Kotileikissä on hyvä harjoitella silmä-käsiyhteistyötä ja sorminäppäryyttä vauvoja pukiessa. 
Kotileikkiin jokaisen lapsen on helppo mennä, koska tietää, mitä leikin roolissa tehdään. Kotileikin maailma on jokaiselle tuttu.  


Tässä kuvassa näkyy niitä vaihtuvia leikkipisteitä. Tällä viikolla haimme toisesta ryhmästä Barbit, joita yksi lapsi on jo hetken aikaa toivonut. Eläinleikki ja leikkipuistoleikki yhdistyvät välillä käytävällä. Molemmissa leikeissä on ollut paljon myös poikia leikkimässä. Näissä mielikuvistusleikeissä lapsi harjoittelee roolia esineen kautta. Linnaleikissä, autonkorjausleikissä, matkailuautossa sekä kotileikissä olevissa roolileikkeissä lapsi on itse roolissa. Leikeissä muodostuu juoni. Roolileikkissä lapsi ei leiki vain omaa leikkiään vaan roolileikki on ennen kaikkea leikkiä yhdessä toisten kanssa. 
Siinä opetellaan mm.:
*huomiomaan toisen ajatuksia, 
*liittymään mukaan toisen mielikuvitukseen, 
*tuomaan omia ajatuksiaan leikkiin, 
*antamaan välillä periksi ja välillä pitämään omia puoliaan. 
*hallitsemaan tunteista tulevia impulsseja
*vuorovaikutusta toisten kanssa
*uusia sanoja ja lausahduksia

Toisin sanoen taitoja, joita tulee tarvitsemaan läpi elämän. Erityisesti työelämässä, jos tekee työtä työyhteisössä. 




Viime viikolla rakenteluleikissä osa lapsista innostui lajittelemaan meidän legot värin mukaisesti. Lajittelu on yksi matematiikan harjoittelemisen ensimmäisistä osa-alueista.

 Rakenteluleikissä lapsi  luo kokeilemalla uutta. Omilla käsillä tehdyt rakennelmat tuottavat onnistumisen kokemuksia. Rakennellessa lapsi harjoittelee hahmottamaan erilaisia leveyksiä, pituuksia ja kokoeroja. Mitä vanhempi lapsi on sitä tarkemmin hän muodostaa mielikuvan siitä, mitä pyrkii rakentamaan.  Joidenkin tutkimusten mukaan rakenteluleikki voi helpottaa matemaattisten aineiden opiskelua myöhemmin. 

Usein rakennelmilla aletaan leikkimään roolileikkiä, kuten alakuvassa olevassa rakennelmassa leikittiin viime


Tämä omien ajatusten paikka on vasta tällä viikolla rakennettu. Tänne saa tulla ptököttelemään ja nauttimaan omista ajatuksista. Aisherkille lapsille päiväkodin ympäristöstä tulee paljon ärsykkeitä ja heitä voi helpottaa jo tieto siitä, että he pääsevät halutessaan omaan tilaan. 

Tässä näkyvät meidän kirjasto sekä pelinurkkaus.



Ja muutama kuva ateljeesta. Suomalaisissa päiväkodeissa ei kiinnitetä huomiota materiaalien esille laittamiseen ja sen houkuttelevuuten paljon huomiota. Mekin sitä aloimme harjoittelemaan vasta leikkikoulutuksen myötä ja olemme siinä kehittämisen alkutaipaleella. Ateljeessa on viikon verran ollut pensselit ja vesivärit, mutta ihmeeksemme kukaan lapsi ei ole niihin koskenut. Niinpä tiistaina esittelimme lapsille nämä uudet pisteet ja niiden toiminnan. Ja sen jälkeen lapset iltapäivällä heti maalasivat ja alkoivat tekemään luovia askarteluja. Yhden lapsen kanssa haimme päiväkodin askarteluvarastosta lisää materiaalia, kuten kangastilkkuja.


Käytävällä on tällä hetkellä sählypelit suuressa suosiossa. Ruokasaliin johtaa liikuntamerkeillä tehty liikuntarata.