torstai 7. lokakuuta 2021

Merellinen, energinen ja elämyksellinen Vaasa

 Tällä kertaa tuleekin vähän erilainen postaus😉

Merikapteeni Merikarhu-projekti

Energinen, kokemuksellinen ja merellinen Vaasa (Vaasan varhaiskasvatussuunnitelma)



Tällä kertaa oppimisympäristöön on purjehtinut laiva. Laiva rakennettiin uusiomateriaaleista eli pahvilaatikoista, joita yksi vanhempamme on tuonut töistä. Samalla annoimme lapsille mallia energien säästämisestä, kun laiva rakennettiin uudelleen käytettävästä materiaalista.

Toimme laivan oppimisympäristöön,tarjoten mahdollisuuden lapsille leikkiä merikapteeni Merikarhua. Vielä ei ole Merikarhu laivalla seikkaillut. Sen sijaan laivalla on ollut merimiesten lisäksi merirosvoja, prinsessoja sekä merenneitoja. Suosituinta leikkiä on ollut se, kun laiva pysähtyy ja  käydään uimassa. 








Kirjoitimme Kapteeni Merikarhulle kirjeen, jossa lapset kertoivat mitä he leikkivät päiväkodissa. Jokainen allekirjoitti kirjeen. Seuraavalla viikolla oli taas ilmestynyt aarrearkku ulkoilun aikana ryhmätilaan. Tällä kertaa arkusta kuului kilinää ja kolinaa. Arkussa oli kirje Merikarhulta sekä simpukoita. Jokainen lapsi sai käteensä tutkittavaksi simpukan. Sillä silitettiin poskea ja osasta simpukoista kuului merin suhinaa. Sovittiin, että laitetaan simpukat ikkunan väliin koristeeksi. 


Pienryhmittäin valitsimme kapteeni Merikarhun vinkeistä laivan/lautan rakennusmateriaalit.



Koiranpennut lähtivät heti suunnittelemaan ja rakentamaan jäästä laivaa. Ensin mietittiin, kuinka sitä jäätä tehdään. Sen jälkeen haimme jokaiselle mieleisen värisen paperin lipun tekemiseen. Jokainen piirsi ja leikkasi itse lipun. Lopuksi veimme laivat keittiön pakastimeen. Lapsille tuli niin kova innostus tutkia esineiden kellumista, että he pyysivät saada heti sitä tutkia. Niinpä mahdollistimme heidän innostuksen ja he pääsivät kokeilemaan esineiden kellumista. Veden jäätyminen ja sulaminen ovat esimerkkejä energian vaikutuksesta.


Seuraavana päivänä jäätyneet laivat laitettiin kellumaan. Samalla lapset kokivat konkreettisesti, mitä jäälle tapahtuu lämpöisessä vedessä.




Leijonat rakentelivat jäätelötikuista lauttoja. Niiden kellumista kokeiltiin heti ja huomattiin, että ne eivät kelluneet, jos niiden päälle laitettiin tavaraa, kuten prinsessa.



Jäätelöt-pienryhmän lapset rakensivat kaarnalaivat, joiden kellumista he pääsivät myös heti testaamaan. Päiväpiirillä kokeilimme yhteisesti kaikkien kolmen erilaisen laivan/lautan kellumista.



Tämän viikon maanantaina aarrearkusta löytyi prinsessa- ja ritarikuvia sekä qr-koodi. Lapset tiesivät heti, kuinka se saadaan avattua. Niinpä otimme puhelimen ja avasimme sillä koodin. Siellä oli äänipostia kapteeni Merikarhulta. Hän oli käynyt katsomassa ikkunan takana meidän hienoja laivoja ja oli myös huomannut ison laivan. Kapteeni kyseli lapsilta ovatko he olleet isolla laivalla ja tietävätkö he mitä kapteeni laivalla tekee? Hän pyysi lapsia keksimään tarinoita prinsessoista ja ritareista, joita he voivat sitten kertoa hänelle, jos hän tulisi käymään päiväkodissa. Viestin jälkeen katsoimme lyhyen videon eräästä kapteenista ja laivan komentosillasta. Seuraavana päivänä lapset saivat kertoa tarinoita, jotka löytyvät käytävän seinältä. 


Tiistaina aarrearkkuun oli ilmestynyt myrskylyhty ja kirja. Kirje luettiin päiväpiirillä ja myrskylyhdyn lapset saivat mukaan laiva-leikkiin. Näiden edellä mainittujen elämysten lisäksi tämä kirja ja kasvattajan luoma hämärä tunnelma antoivat lapsille elämyksiä kirjallisuudesta.




Vihdoin koitti päivä, että saimme itse kapteeni Merikarhun vierailulle. Hän kertoi, että hänen laivansa pääsee pian pois telakalta ja hän lähtee seuraavaksi Afrikkaan kohti seilaamaan. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti