perjantai 29. lokakuuta 2021

Leikin, liikun, opin....



Tämän viikon leikkikuvat on kuvattu maanantaina. Yläkuvassa on leikkejä aamupäivältä ja alakuvassa leikkejä iltapäivällä. Tämän viikon uusi "tarjouma" leikkiympäristössä on ollut Logicot. Niiden avulla lapset ovat harjoitelleet oman kehitystasonsa mukaisesti loogista päättelykykyä, hahmottamista sekä lukumäärän ja numeron yhdistämistä. Lapset on innostettu tekemään niitä ja osa on ollut hyvinkin motivoitunut ja tehnyt paljon. Kaikki lapset eivät ole vielä ehtineet kokeilla. 
Hamahelmillä näpräämiseen on ollut innostusta tällä viikolla. Niiden avulla harjoitellaan silmä-käsiyhteistyötä sekä sorminäppäryyttä.



Prinsessalinnassa on leikitty joka päivä. Tässä prinsessalinna-leikkikuvassa on kissoja ja niiden hoitajia. Kissat kävivät välillä kävelyllä hoitajien kanssa. Käytävällä on pelattu sählyä monena päivänä eri kokoonpanoilla. Angry Birds-peli otettiin edellisellä viikolla ja sen pelaamista on vielä tällä viikolla vähän jatkettu. 


Keskiviikkona metsässä lapset keräsivät ensin keppejä, jotka toimme päiväkotiin. Keppejä ihailtiin vielä päiväpiirillä. Metsäpaikkassamme ohi meni pari koiraa, joista toista ihailtiin kauempaa ja toista sai silittää.
Metsässä syntyy aina roolileikkejä. Alakuvassa leikissä on noita, joita toiset leikkijät ottivat kiinni. Noita taikoi käsillään. Noitaleikkiä on leikitty myös päiväkodin pihalla. 

 
Yläkuvassa vasemmalla leikittiin nukkumisleikkiä, jossa lapset vuorotellen herättivät toisiaan. Yläkuvassa oikealla pojat tekivät päiväkodissa karttoja ja ohjeita, kuinka kattoa yhtä juttua". Keskimmäisessä kuvassa pojat rakensivat risuista majaa puuhun. Alakuvan kivi on ollut monelle tänä syksynä suuri haaste, mutta sitkeän yrittämisen jälkeen sinne pääsee jo melkein kaikki halukkaat kiipeilijät. Tämä on paras paikka oppimisympäristönä antaa mahdollisuus harjoitella kiipeämistä ja ketteryyttä silloin, kun siihen on lapsella kiinnostus ja valmius. 

Jumppasalisssa olimmekin tällä viikolla torstaina. Tällä kertaa jumpassa keskityttiin ketteryyden harjoittelemiseen. Jumppasimme kolmessa porukassa. 
Lähdimme jumppaan satuseikkailemaan eläinten pentuina. Lasten leikeissä on vilissyt paljon kissoja, jonka pohjalta idea jumppaan syntyi. Suurin osa lapsista olikin kissanpentuja. Seassa oli myös muutama koiranpentu sekä leijonanpentu. Pennut harjoittelivat ensin nopeita kierähdyksiä merkistä. Osa lapsista keksi lisää erilaisia kierähdyksiä, kuten kilpikonnakierähdys sekä hämähäkkikierähdys, joka näkyy yläkuvassa. 

Kierähdysten jälkeen lähdettiin metsään retkelle. Metsässä pennut näkivät karhun(karhunkävelyä) ja  sammakon (sammakkohyppyjä) ja oravan (kääpiökävelyä). Lopuksi näimme, kuinka ketunpoikaset olivat ketteriä liikuntaradalla, jonne myös me menimme. 
Metsän eläimillä oli myös olympialaiset ja me harjoittelimme kahta lajia. Toisessa lajissa piti vanne saada mahdollisimman nopeasti vartalon läpi 6 kertaa ja toisessa juostiin kaksi kierrosta tötsien ympäri. Molemmissa otettiin aika. Nämä olympialaiset liittyvät kaupungin Pienet askeleet- liikuntaprojektiin. 
Loppurentoutuksen jälkeen lapset arvioivat jumppaa. Eniten kannatusta mukavimmiksi jutuiksi saivat kettujen ketteryysrata sekä loppurentoutus.










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti